Digi tekee katsojasta ulkopuolisen

Elokuvien katsominen filmiltä muuttuu harvinaiseksi herkuksi sellaisella vauhdilla, ettei järki taida pysyä perässä oikein kenelläkään. Kaiken nostalgian, arkistointihuolien ja kustannusten ynnäilyn keskelläkin olennaisinta lienee silti se, miten elokuvan digitalisoituminen muuttaa katselukokemusta.

Itse olen havainnut jo muutaman muutoksen katselutottumuksissani. Olen ennen halunnut aina istua salin etuosassa, lähellä filmin upottavaa maailmaa ja rakeista koostumusta, mutta digiprojisointien katsominen tuntuu luonnollisemmalta salin takaosasta. Digikuvan äärellä itsensä tuntee ulkopuoliseksi.

Kaikenlaisten pienten yksityiskohtien ahmiminen on minulle elokuvien olennaista antia. Taustalla näkyvät mainokset, esineet, kirjojen nimet ja vastaavat ovat monesti jopa tärkeämpää ainesta kuin se, mitä hahmot etualalla touhuavat. Tällainen katseen ja ajatusten vaelluttaminen on kuitenkin aiempaa vaikeampaa, koska lähes kaikki elokuvat on kuitenkin nykyään vedetty jossain kohtaa tietokoneen lävitse ja tallennettu puutteellisella tarkkuudella. Moni uusi filmikopio on suttuisan eloton, eivätkä terävämmät digiesityksetkään luo vaikutelmaa todellisista objekteista.

Tämän seurauksena huomaan nyt pyrkiväni saamaan valkokankaan tapahtumista lähinnä jonkinlaisen yleiskuvan. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että tällainen aktiivinen pyristely omaksuttua katsomistapaa vastaan vaikeuttaa eläytymistä. Vaan minkäs teet, kun elokuvan todeksi kohottavien yksityiskohtien tilalla on erilaisia todellisuuden likiarvoja. Niiden katsominen tuntuu miltei kivuliaalta.

Tämä liittyy jokseenkin suoraan siihen, mitä kirjoitin taannoin elokuvan ja alitajunnan yhteydestä. Terävä ja tahraton 2K-digi ei aktivoi mieltä samalla tavalla kuin filmikuva, ja niinpä se kaikkein syvin yhteys elokuvan ja katsojan välillä saattaa jäädä syntymättä.

Tämä ei tunnu hyvältä ajalta cinefiileilylle, koska kaikkein viimeiseksi haluaisin katkeroitua muistojeni äärelle manaamaan kehityksen kulkua. On kuitenkin surullinen tosiseikka, että tämänhetkisen mullistuksen junailleilla tahoilla on ollut mielessään jokin aivan muu kuin elokuvan ja katsojan paras. Kehnoja linjanvetoja pitää pystyä kritisoimaan ja niiden vaikutuksia tulee tarkastella.

Niin murheelliselta ja ahneuden ajamalta kuin tämä digitalisaatiovaihe tuntuukin, odotan silti innolla ensimmäisen 4K-esitykseni näkemistä. Ja toisaalta, toimintani elokuvantekijänä on tällä hetkellä täysin riippuvaista digitaalisen tekniikan mahdollisuuksista. Tekijänä iloitsen samalla kun katsojana suren.