Kuvainhalkoja, osa 1: Hienovaraista briljeerausta

helmikuu 18, 2010

”Kuvainhalkoja” on sarja kuva-analyysejä, joissa pureudutaan johonkin kirjoittajaa sykähdyttäneeseen kuvaan tai kohtaukseen. Teknistä jargonia ja hiusten halkomista ei kaihdeta, mutta teksteissä pyritään kansantajuisuuteen ja toisinaan myös poleemisuuteen. Kirjoitusten tarkoituksena ei ole palvella vain elokuvauksen tekniikasta kiinnostuneita, sillä kuva-analyysi on myös katsomissuositus ja kunnianosoituksen muoto.

Palaan vielä aiempaan kirjoitukseeni tilan antamisesta näyttelijöille ja näiden tekemiselle. Alan J. Pakulan Presidentin miehet (1976) on Gordon Willisin upeasti kuvaama elokuva, joka pitää näyttelijät koko ajan huomion keskipisteessä. Elokuvassa on paljon teknisesti hyvin haastavia otoksia, mutta ne ovat huomaamattomia ja niiden tehtävänä on tukea vain kohtausten sisältöä. Keskityn tässä yhteen elokuvan otoksista, joka alkaa Youtubessa olevan videon kohdassa 1:11.

Kuusi minuuttia kestävässä otoksessa Robert Redfordin esittämä toimittaja Bob Woodward istuu työpöytänsä ääreen ja käy puhelimessa alati sähköistyvän keskustelun Watergate-skandaaliin sekaantuneen poliitikon kanssa. Otoksen alussa kuvan vasemmassa laidassa näkyy hänen työtovereitaan, jotka kokoontuvat katsomaan televisiota ja hajautuvat siitä omille teilleen.

Kuvassa käytetään kameran linssin eteen laitettavaa diopteria, joka mahdollistaa sen, että kuvan etu- ja taka-ala saadaan näkymään terävinä. Diopteri tekee tämän jakamalla kuva-alan kahteen kenttään, joista toinen on tarkennettu lähelle ja toinen kauas kamerasta. Tämän seurauksena kuvaan syntyy eräänlainen sauma siihen kohtaan, jossa nämä kaksi kenttää kohtaavat. Yleensä sauma kätketään johonkin kuvassa olevaan tasaväriseen alueeseen tai pystysuoraan linjaan, kuten tässä tapauksessa valkoiseen pylvääseen.

Viivan vasen puoli

Ylläolevassa kuvassa punainen viiva osoittaa saumakohdan. Sen vasemmalla puolella tausta on tarkka ja etuala sumea, kun taas oikealla puolella asia on päinvastoin. Metodin rajoituksena on perinteisesti ollut, ettei diopterilla varustettua kameraa voi liikuttaa, koska muutoin saumakohta tulisi näkyviin. Tässä otoksessa on kuitenkin pitkä ja hidas zoomaus Woodwardin kasvoihin, joka mahdollistettiin liikuttamalla dioptereita kameran edessä zoomaukseen tahtiin. Gordin Willis joutui itse suunnittelemaan uuden teknisen sovelluksen efektin mahdollistamiseksi. Olennaista on, että efektiä ei huomaa, ellei ole erikseen vihkiytynyt kuvaustekniikkaan. Miksi siis nähdä moinen vaiva?

Elokuva sisältää paljon yleiskuvia toimituksen tiloista ja siellä puurtavista ihmisistä. Näyttämällä muut toimittajat taustalla töissään katsojalle pedataan siis asetelma, joka vastaa elokuvan lukuisia muita arkisia kohtauksia. Tarinan laajemmassa mittakaavassa taustan näyttäminen heijastelee kollegoiden Woodwardiin kohdistamaa painetta. Tutkimukset Watergaten tapauksen tiimoilta olivat junnanneet paikallaan pitkään, ja paine saada jotain paljastavaa irti haastatelluista oli kova. Toisaalta tällä tehokeinolla pohjustetaan myöhemmin otoksen aikana kuultavia häiriöääniä, jotka kasvattavat Woodwardin pulssia samaan tahtiin kuin hänen onnistuu nyhtää paljastuksia langan päässä kiemurtelevalta poliitikolta.

Huomaamattoman hidas zoomaus lähikuvaan Woodwardin kasvoista tukee samaa draaman kaarta. Yleisestä edetään vähitellen yksityiseen. Zoomauksen ollessa puolivälissä saumakohta olisi periaatteessa helpompi huomata kuin alussa, mutta tässä vaiheessa Woodwardin käymä keskustelu on jo sähköistynyt ja vanginnut katsojan huomion. Lopussa, kun Woodward nojautuu kuvassa vasemmalle ja yli aiemman saumakohdan, olemme jo niin lähellä tämän kasvoja, ettei taustaa enää voi tai tarvitse näyttää tarkkana.

Tämänkaltaiset otokset ovat nykyään harvassa. Tuntuu, että 2000-luvun pitkät otokset ovat usein päällekäyvän teknisiä, mallia Sovitus (2007) tai Ihmisen pojat (2006). Niissä katsoja laitetaan tietoisesti hämmästelemään tekijöiden elokuvateknistä osaamista, aivan päinvastoin kuin Presidentin miesten tapauksessa. Toteutuksen ansiosta Robert Redfordin suoritusta ei tarvitse katkaista leikkauksilla mekastaviin työtovereihin. Toimituksen tila ja todellisuus kytkeytyvät Woodwardin hahmon kokemukseen tavalla, joka on hienovarainen, ja siksi myös katsojalle helposti samaistuttava.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: