Amerikkalainen, joka väsyi epäilemään

marraskuu 5, 2010

Anton Corbijnin uutuus The American ei ole kirvoittanut katsojilta aivan yhtä haltioituneita todistuksia kuin miehen debyytti, Control (2007). Vaan upea elokuva tämäkin on, kuin vakavamielisempi sisarteos Jarmuschin The Limits of Controlille (2009).

Erityisen kaunista elokuvassa on tapa, jolla George Clooneyn esittämän amerikkalaisen kaipuu itsensä paikantamiseen on kuvattu. Tämä ammattinsa tuomaan yksinäisyyteen sulkeutunut mies on elokuvan nimen mukaisesti alistettu muutaman ominaisuutensa ilmentäjäksi. Näiden rajauksien ikeessä pyristelevän sielun kaipuu vapauteen saa hienosti vastaparin siitä, että mies itse joutuu alinomaa tarkkailemaan muita. Ulospäin suuntautuva katse kätkee siis sisäänpäin kääntyneen katseen. Kun pappi utelee miehen ammattia, tämä toteaa olevansa valokuvaaja, muiden tarkkailija.

Vaikka päähenkilö todetaan amerikkalaiseksi, on merkillepantavaa, että tämä itse ei tee mitään numeroa amerikkalaisuudestaan, vaan kaikki amerikkalaisuuden määritelmät kuullaan aina jonkun muun suusta. Amerikkalainen ei ole il americano vaan l’americano. Baarin televisiossa pyörivän Huuliharppukostajan kautta tuodaan taas esille kuinka Sergio Leone, italialainen, katsoi elokuvissaan mitä amerikkalaisinta lajityyppiä ja näytti sen oman kulttuurinsa valossa. Amerikka ja muu maailma katsovat läpi elokuvan toisiaan, jatkuvasti arvioiden ja epäillen.

Tämä oman tilan ja paikan hakeminen on rakennettu upeasti elokuvan kuviin. Kuvapintoja jakavat pylväät, kehykset ja näiden väliin jäävät tyhjyydet luovat hahmoille tiloja, joista katsellaan, joihin katsellaan ja joihin piiloudutaan.

Mielestäni elokuvan lopetusta on aivan turha parjata kliseiseen rakkauskuvioon sortumisesta. On ilmeistä, ettei huora valikoidu amerikkalaisen mielitietyksi muun kuin läheisyyden kaipuun takia. Kaikki elokuvan keskeiset naishahmot muistuttavat ulkonäöltään toisiaan, mikä tekee varsin selväksi näiden aseman ennen kaikkea miehen katseen ja tarpeiden kohteena. Naiset edustavat miehelle sitä, minkä tämän työ häneltä on riistänyt. Olennaista ei ole rakkaus, vaan pakeneminen ja oman paikan löytäminen alituisen epäilyksen ulkopuolelta.

Oli jännittävää nähdä peräkkäisinä päivinä The American ja Luca Guadagninon Rakkautta italialaisittain (2009), josta myöhemmin lisää. Molemmat ovat elokuvia ulkopuolisesta Italiassa, ja tämän pakenemisesta. Toinen kertoo tarinansa äärimmäisen aistivoimaisesti ja auki levittäytyen, toinen taas samalla vakaumuksella sulkeutuen.

The American osoittaa väkevästi, ettei Control ollut Corbijnilta vain onnekas sattuma.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: