Kova kuin kivi: tyhjyydestä

helmikuu 25, 2011

Aiemmat kirjoitukset elokuvasta täällä ja täällä.

Sisältää spoilereita.

Toisella katsomiskerralla Kova kuin kivi tuntui entistäkin epätasaisemmalta.

Mattie on hahmona jotenkin kummallinen. Hän on selvästi järkyttynyt näkemistään kauheuksista, mutta solahtaa aika helposti jämäkkään bisnesmoodiin tilanteen niin vaatiessa. Hahmoa ei taustoiteta käytännössä millään tavalla, vaan hän on käytännössä kaupankäynnin ruumiillistuma, joka hetkittäin näyttää ikäiseltään lapselta. Hän näkee, että jokainen joutuu maksamaan tavalla tai toisella kaikesta, ja toimii sen mukaisesti. Asetelma voisi olla puhutteleva, jos hahmot olisivat hieman eläväisempiä ja tarinan painotukset tarkemmin kohdallaan.

Muistojen problemaattisuus ei juurikaan avaudu, koska vanha Mattie on niin kyyninen hurskastelija. Kun nuori Mattie puolestaan pääsee ääneen kertojana, kyse on aina ääneen luetuista kirjeistä, jotka pysyvät yhtä tiukasti asiakysymyksissä kuin tytön muukin puhe. Elokuvan sydän tuntuu tyhjältä.

Elokuva tuntuisi heijastelevan villin lännen väistymistä keskittyneemmin bisnesorientoituneen ajan tieltä. Väsähtämään päässyt Rooster edustaa villiä ja vapaata mennyttä aikaa, LaBoeuf on jo hieman salonkikelpoisempi versio tästä, kun Mattie taas on selkeästi uuden ajan lapsi. Epilogissa jopa Rooster on kesytetty sirkuseläimeksi.

Ontuvaa kerrontaa olisi paikannut hieman, jos hahmoja olisi avattu inhimillisemmiksi. Nyt esimerkiksi Chaneyn kuoleman ohikiitävyys on täysin perusteltua temaattisesti, mutta draaman huipennukseksi siitä ei ole. Kova kuin kivi vertautuu epäedullisesti Peter Bogdanovichin Paperikuuhun (1973), jonka pääosassa on myös rahasta jatkuvasti tinkaava tiukkailmeinen lapsi. Tämäkin elokuva on sidottu tiukasti tiettyyn aikaan, 1930-luvun suuren lamaan, mutta siinä hahmot eivät jää kehystensä vangeiksi, vaan elävät ja hengittävät.

Coenin veljekset ovat parhaimmillaan aivan suvereeneja muovaamaan värikkäät hahmokatraansa hyvinkin abstraktien ajatusrakennelmien ilmentäjiksi. Kova kuin kivi jää välimalliksi, joka on kiinnostavampi hieman hajanaisesti esittämiensä kysymysten kuin viihdearvonsa takia. Upeat näyttelijät ja Carter Burwellin mahtava musiikki menevät tässä yhteydessä haaskuuseen.

Lopuksi mainittakoon, että katsoin elokuvan ensimmäisellä kerralla filmiltä Plevnan salissa yhdeksän ja toisella kerralla diginä salissa kaksi. Filmiltä katsottuna se oli tumma ja hyvin sumea, diginä salin perältä katsottuna kirkas, terävä ja värikylläinen. Viime aikoina esimerkiksi Machete ja King’s Speech ovat Plevnassa näyttäneet filmillä aivan hirveältä. Pian kaikki salinsa digitoiva Finnkino ei ilmeisesti jaksa enää edes yrittää.

Mainokset

4 vastausta to “Kova kuin kivi: tyhjyydestä”

  1. JJ said

    Finnkinon filmiprojektorit tuntuvat olevan aivan loppuunajetussa kunnossa. Myös Turussa olen pistänyt merkille tekemiäsi huomioita. Kuninkaan puhe näytti todella tunkkaiselta ja epäskarpilta filmiltä nähtynä. Kuvaa myös vaivasi omituinen ”vapina”, joka teki kuvasta vielä suttuisemman näköistä.

    Tiedä sitten onko digi tulevaisuuden formaatti, mutta hyväkuntoisten filmiprinttien ei pitäisi näyttää noin kamalalta. Tuskin tuollainen ongelma on enää edes koneenkäyttäjästä kiinni. Ehkäpä firma ei halua vain laittaa enää rahaa vanhan tekniikan kunnostamiseen?

  2. Anton von Monroe said

    Minulla on eri kokemus. Menin katsomaan True Gritiä diginäytökseen (P2), ja puolen tunnin päästä kävelin ulos. Kuva oli kyllä kirkas ja terävä, mutta siitä puuttui fotogeenisyys, filmin hehku. Kuva oli täysin kuollut ja epäinnostava. Surkea juttu, jos filmiprojisointi on noin huonolla tolalla, koska haluan nähdä tämän elokuvan nimenomaan siltä. Esim. Vuosi elämästä näytti P4-salissa hyvin kauniilta, vaikka itse kopio ei ollut priimaa.

    • monadifilmi said

      Se on kyllä totta, että filmille kuvattujen elokuvien eläväisyydestä katoaa jotain hyvissäkin 2K-digiesityksissä. Toisaalta monet filmille kuvatut uutuuselokuvat ovat niin kuolleeksi jälkikäsiteltyjä, että peli on joka tapauksessa hävitty jo siinä vaiheessa. Sinänsä hassua, että parasta kuvanlaatua pääsee nykyään näkemään arkistonäytöksissä vuosikymmeniä vanhoilta printeiltä.

      Jos pitää valita Finnkinon filmi- ja digiesitysten väliltä, valitsen vastedes digin.

  3. Leena said

    Näin juuri Kova kuin kivi-elokuvan. Kriitikot suhtautuivat elokuvaan hyvin mutta kitsaasti. Elokuva ei missään kohdin flirttaillut katsojan kanssa. Se rytmittyi juuri oikein yllättävästä käänteestä toiseen. Elokuvan muoto asettui särmikkään juonen ylle pehmeäst ja myötäili sitä kuin hienosti laskeutuva kangas. Sen maisemat olivat karuja ja kuvaus konstailematonta. Elokuvaa katsellessa tuntui kuin olisi saanut kerrankin leipää kiven sijaan. Lopun ratsastusvaiheessa tähtitaivaan alla, elokuva kohosi runoudeksi. Mielessäni se assosioitui Goethen Erlkönigiin.

    Elokuva käsitteli suuria tunteita. Sen päähenkilöt kohosivat myyttiselle tasolle. Jos ihmisille suodaan mahdollisuus toimia rohkeasti ja jalosti he kykenevät karistamaan yltään rappion ja paheet ja kohoamaan sfääreihin, joissa toivo paremmasta maailmasta yhä elää. Kaikki sellainen on mahdollista kunnian yhteiskunnassa. Uljas elokuva. Karkean ja korkean yhdistelmä oli ”ravitseva” ja päälle päätteeksi elokuva oli hauskakin.Onneksi Coenin veljesten elokuva ei saanut Oscareita. Se oli siihen aivan liian hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: