Vuoden parhaat elokuvat 2011

tammikuu 2, 2012

Olli Sulopuisto uteli taas vuoden parhaita elokuvia blogisteilta. Hiukan yllättävänkin listan jaetulle ykkössijalle kiipivät Drive ja Melancholia. Tarkalleen ottaen kysely koski kaikkia vuonna 2011 nähtyjä elokuvia, myös ikivanhoja siis, mutta en minä ainakaan pidä kirjaa kaikista näkemistäni elokuvista. Vastasin siksi seuraavanlaisesti:

Vuosi elämästä (2010)
Mike Leighiä parhaasta päästä. Se ei ole vähän.

Iho jossa elän (2011)
Almodóvaria parhaasta päästä. Sekään ei ole ihan vähän. Oli jännittävää seurata, kuinka monet pohtivat tämän syvällisyyttä tai sen mahdollista puutetta. Elokuva ei ehkä äkkiseltään näytä tyypilliseltä viihdetuotteelta, mutta juuri tällaista viihdettä haluaisin nähdä enemmän. Yhtä aikaa hauskaa, jännittävää, hämmentävää, komeaa, arvaamatonta ja ties mitä.

Kätkijät (2010)
Ghibli tekee hyviä elokuvia, mutta niistä joka toinen on rönsyilevyydessään saanut minut nukahtamaan teatterin penkille. Kätkijöissä homma pysyi kerrankin täydellisesti kasassa. Mahdottoman kaunis, parhaalla mahdollisella tavalla pienimuotoinen elokuva.

Tintin seikkailut (2011)
Ensimmäinen elokuva, jonka olen käynyt katsomassa kolmesti ensi-iltakierroksella. Ei täydellinen, mutta humalluttavan elokuvallisessa toiminnallisuudessaan ainutlaatuinen tapaus. 3D-version ehkä olennaisin ero rillittömään editioon on siinä, että 3D:stä puuttuu vauhti, ja sitä myöten noin 80 prosenttia elokuvan hienoudesta.

The Tree of Life (2011)
Oli aivan jotain muuta kuin odotin. Ehti kestonsa mittaan tulla aivan liki, mutta kerkesi myös lipua jonnekin kauas pois ennen loppumistaan. Tätä tulee todennäköisesti sulateltua pitkään.

Ylläolevat elokuvat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Kuten arvata saattaa, listasin parhaimmiston vain tämän vuoden suomalaisista ensi-illoista.

Elokuvavuosi taisi olla ihan hyvä, noin 2000-luvun elokuvavuodeksi. Huiput olivat todellakin huippuja, mutta niiden jälkeen oli väljempää. Tiedä sitten, mitä kaikkia herkkuja jäi suomalaisen levityksen ulkopuolelle.

Hyvä poika oli se kotimainen elokuva, jota oli kiva katsoa. Midnight in Paris lämmitti mieltä muuten vain. Nader ja Simin riitelivät miellyttävän inhimillisesti, mutta eivät mestaruustasolla. Muiden kehumista elokuvista katsomistaan odottavat vielä ainakin Moneyball ja Apinatytöt

Hehkutetuista tapauksista Drive ja Le Havre jättivät kylmäksi. Coenien Kova kuin kivi ei sekään ollut niin kova kuin ehdin toivoa. Melancholiasta en ollut oikein mitään mieltä.

Transformers 3D oli aivan poikkeuksellisen riipivää paskaa, jonka myötä uskoni ihmisyyteen kuoli hiukan. Kammottavaa oli myös tajuta, kuinka helposti joukko ahneita sikoja onnistui tappamaan filmin. Arkistonäytöksissä todistetut, häikäisevät filmikopiot Tuulen viemäästä Eyes Wide Shutiin auttoivat kuitenkin jollain tasolla kieltämään totuuden.

LISÄYS: Apinatytöt ja Moneyball olen tässä vaiheessa nähnyt. Ensimmäistä en ihan tajunnut, jälkimmäisestä pidin kovastikin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: