Kenelle Rautataivas kuuluu?

huhtikuu 4, 2012

Iron Skyn katsojat jakautuvat Suomessa neljään kastiin, joiden kinastelun keskellä elokuvaa voi olla vaikea katsoa ihan vain elokuvana.

Patriootit. Pitävät Rautataivasta suurena suomalaisena projektina, joka on yksin teoin luonut maahan oikean elokuvateollisuuden tai ainakin puitteet sille. He tietävät, että kyseessä on paras kotimainen elokuva koskaan, ja että muuta voivat väittää vain kateelliset oman pesän likaajat. Natsiteemaan sopivalla julistuksellaan he saavat ajatuksen elokuvan katsomisesta tuntumaan mahdollisimman epämiellyttävältä.

Sisäpiiriläiset. Nauttivat elokuvasta eniten, mutta varmaan jaksavat myös valittaa eniten muiden vääristä mielipiteistä. Tietävät elokuvan kömpelyyksien olevan vain lajityypin perusominaisuuksia silloinkin, kun näin ei ole. Ehkä he tietävät enemmän Rautataivaasta kuin sen elokuvahistoriallisesta kontekstista. Joka on mikä? Itse elokuva kun tuntuisi pakenevan sitä viitekehystä, jolla se mainoskampanjassaan ratsastaa.

Hapannaamat. Heille Iron Sky on täyttä paskaa, koska se on halpa suomalainen versio amerikkalaisesta viihdetuotteesta tai muuten vain typerää B-elokuvaa. Heille on oikeastaan aivan sama, onko Iron Sky elokuva, peli tai mikä tahansa muu näkyvä kulttuurinen ilmiö. He huutavat, paasaavat tai narisevat netin foorumeilla nyt ja katsovat elokuvan mahdollisesti sitten kun se tulee dvd:lle tai televisiosta.

Muut. Eli suurin osa niistä, jotka elokuvan käyvät katsomassa. Heille, tai siis meille, Iron Sky ei ole sydämen asia ja siinä nähdään sekä hyvää että huonoa samaan tapaan kuin muissakin elokuvissa. Kokemusta hämärtää siltikin se, että Iron Sky on suomalaisittain todellinen kummajainen. Yhdeksän kymmenestä kun ei menisi katsomaan koko elokuvaa, elleivät sen keskeiset tekijät olisi suomalaisia. Eikä tämä ole kommentti elokuvan laadusta, vaan sen luonteesta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: