2012 pahimmat pettymykset

tammikuu 8, 2013

Nämä vuoden 2012 elokuvat osoittautuivat syystä tai toisesta pettymyksiksi minulle.

Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
En löytänyt oikein mitään elokuvan kuivakkaan pinnan alta. Ei tämä oikein viihdyttänyt, jännittänyt, herättänyt ajatuksia tai synnyttänyt mitään muitakaan tuntemuksia. Aion silti yrittää joskus uudestaan, koska olihan tämä sentään hyvin näytelty ja nätti katsoa.

Beasts of the Southern Wild
Paljon hypetetty Amerikan indie oli näitä juttuja, joissa nuori kaupunkilainen elokuvantekijä lähtee maalle kummastelemaan kuinka taianomaista köyhien elämä on. Toki pääosan tehnyt tyttö oli erinomainen, mutta hänen isäänsä esittänyt amatöörinäyttelijä taas täysin yksiulotteinen huutaja. Isän hahmoon ja sen kömpelyyteen tiivistyivät tavallaan koko epäaitoudessaan rimpuilevan elokuvan puutteet. Näkemyksen puutetta korvattiin melskeellä ja musiikkivideomaisilla nostatuksilla. Festivaalinäytös oli lisäksi teknisesti huonolaatuisin, mihin olen ikinä törmännyt, joten taidan silti katsoa tämänkin uudestaan normaalilla teatterikierroksella.

Argo
Argo näyttää vaivuttaneen katsojansa joukkohypnoosiin, johon kuuluu täysin perusteeton houraileminen elokuvan 1970-lukulaisuudesta. Jopa Sight & Sound vertasi sitä Kiinalaisen kiristäjän murhaan, vaikka lähikuvavyöryyn jännitteensä hukannut Argo oli niin tätä aikaa kuin olla ja voi. Jännältä kuulostanut idea typistyi kummalliseksi haahuamiseksi, jota olisi voinut ronskisti repiä irti tosipohjastaan. Hämmentävän tylsä elokuva siihen nähden, kuinka maukkaista lähtökohdista se ponnisti.

Killer Joe
Vastoin kaikkia odotuksia Frikkin’ Billy Friedkinin Killer Joe oli turhan kesy. Kyllähän se hämmensi mukavasti, mutta Friedkinin parhaat elokuvat lentoon sysännyt vaaran tunne uupui.

Myös Skyfall ja Humiseva harju olivat pettymyksiä, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Mainokset

4 vastausta to “2012 pahimmat pettymykset”

  1. Pappi, lukkari – tuo kaikkien kotimaisten best offien kärkiteos – tosiaan oli ”vain” laadukkaasti tehty filmi, sisältä ontto (vähän samaan tapaan kuin monimutkaisuuteen pyrkivä saman kuvaajan Call Girl), eikä tod Oldmanin paras (se on Nil by Mouth, mutta se onkin eri asia). Toisaalta, en erityisemmin lämmennyt myöskään blogistin ykköselle parhaissa, vaikka This Must Be The Place on ihan mahtava Talkkareiden biisi – ja toki Penn oli hauska hahmo. Muu sen ympärillä jäi nokkeluuden asteelle. Killer Joesta pidin kovasti, eikä se minusta ollut lainkaan kesy, ei väkivaltanas, kohtausten intensiivisyyden tai erotiikkansa puolesta.

  2. Haluan miedosti vängätä blogaajalle vastaan kahdesta elokuvasta, joista kumpaakaan en tosin pidä huipputapauksena. Mutta Beasts on hyvä leffa. Missään tapauksessa se ei ole epäaito, ja ohjaajan nuoruudesta on pidetty aivan liikaa meteliä. Toissijaista. Ymmärrän sitten taas, että Dwight Henry jakaa mielipiteitä, minusta hän oli loistava. Jos aiot vielä uusia Beastsin teatterissa, en usko, että saat haluamaasi, sillä kopio todella on alamittainen.

    Viihdyin hyvin Argon parissa, joka minusta on ennen kaikkea erittäin hyvä ohjaus. Sanottava jää sitten kauemmaksi maalistaan. Kuka ikinä on tehnyt Cassavetes-vertauksen vaatii välitöntä vieroitushoitoa. Mutta omituisinta on tämä: minä en muista Argosta yhtäkään lähikuvaa (no, siis pari, mutta…) Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi ollut, vaan vain, että ne eivät todellakaan hyppineet silmille: minusta Argo soljuu kuvakertomuksena helminauhamaisesti silmien edessä. Enkä ole vastaavaa syytöstä huomannut missään muualla.

    • Argo alkaa Warnerin vuosina 1972-1984 käytössä olleella logolla, joka vanhalta filmiltä napattuna miellytti minua kovasti ilmeellään. Kun sen perään iskettiin tietokoneella animoitu taustoitusjakso, elokuva alkoi välittömästi huutaa tyylitajun puutettaan. Tavallaan Argo onnistui menettämään minut katsojana kymmenessä sekunnissa. Muutenkin kaiken alisuorittamisen seassa oli aina jotain hönöä cgi:tä tappamassa tunnelmaa.

      Muita esimerkkejä.

      Jenkkidiplomaattien piileskelystä suurlähettilään talossa ei otettu mitään irti. Voisi kuvitella, että heidän orastavaa klaustrofobiaansa olisi jotenkin otettu elokuvallisesti haltuun ympäröivää tilaa hahmottamalla, mutta ei. Näimme riiteleviä päitä. Ja tämä oli kuitenkin aika keskeinen juonne elokuvassa.

      Kohtaus, jossa Affleck on yöllä hämärässä hotellihuoneessaan ja päättää uhmata esimiehiään. Sitä katsoessani ajattelin vain, että olisipa tämä Pakulan ohjaama ja Willisin kuvaama elokuva 1970-luvulta, niin saisi tuostakin hetkestä jotenkin kiinni. Argo tuntui jäävän koko ajan jotenkin vajaaksi. Paitsi ehkä silloin, kun se kepeästi naljaili Hollywoodille.

      Kiva silti, että tästä on tykätty, sillä minäkin todella haluaisin nähdä sellaisen elokuvan, jollaisena useimmat muut ovat tämän nähneet.

  3. Coco avant Chanel menetti minut edellä kirjoitettujen sanojen läsähdettyä kankaalle ällöttävän rumalla puupölkkyfontilla. Tosin elokuva oli muutenkin joka suhteessa luokaton. Toisaalta olen yrittänyt varoittavana esimerkkinä pitää mielessä William Goldmanin mäkätyksen Varietyssa siitä, kuinka Lost in Translation oli kaikin puolin ansiokas elokuva, mutta hänelle se oli merkityksetön, koska Bill Murrayn hahmo oli entinen ACTION-stara, mikä oli epäuskottavuudessaan anteeksiantamaton tyylirikko.

    Pidän Argoa tehokkaana, menevänä ja pasifistisena kertomuksena…mutta kertomuksena mistä – sitä on vaikeampi sanoa. Vaatisi toisen katselukerran. En ole vieläkään päässyt yli siitä, että Hollywoodin ulkomaisten toimittajien yhdistys äänesti Argon vuoden parhaan elokuvaksi. Epäilen oikeasti heidän halunneen nostaa uusia tekijöitä vanhojen jättiläisten varjosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: