Mud on elokuvavuoden iloisimpia yllätyksiä

lokakuu 2, 2013

mud

Jeff Nicholsin kolmas elokuva Mud lukeutuu laihan elokuvavuoden yllättäjiin.

Ohjaajan esikoista Shotgun Stories (2007) en ole nähnyt, mutta edellinen Take Shelter (2011) oli melko onnistunut työ. Se tosin kärsi liiallisesta asetelmallisuudesta, joka vei suurimman elon hahmoista. Tässä suhteessa Mud on aimo harppaus eteenpäin. Elävyydessään se nousee yhdeksi elokuvavuoden kohokohdista.

Nuoren pojan kasvutarina pelaa melko konventionaalisilla aineksilla, mutta tapahtumaympäristön ja eletyn elämän ymmärtäminen tekevät elokuvasta tavallista väkevämmän kokemuksen. Moni on havainnut vaikutteita Terrence Malickin elokuvista. The Tree of Lifeen (2011) sen toki yhdistävät oksien välistä pilkahtelevan auringon lisäksi pääosaa esittävä Tye Sheridan ja tuottaja Sarah Green. Enemmän siinä silti on Malickin 1970-luvun elokuvia ja niiden arkista ihmeen tuntua.

Vaikka kyse on kasvukertomuksesta, Nichols ymmärtää olla tekemättä hahmonsa henkisestä matkasta liian hallitsevaa. Elokuvan päähenkilö ei ole alati niinku tajuamassa kaikkee, kuten rasittavimmin psykologisoiduissa kasvutarinoissa tapahtuu. Nichols yksinkertaisesti näyttää, miten pojan kokemukset varioituvat tämän ympärillä toisten ihmisten elämissä.

Onneksi myös voittopuolisesti luontoon sijoittuvan elokuvan digitalisaatio on tehty poikkeuksellisen hyvin. Mud on parhaita näkemiäni digiesityksiä. Kuva näyttää aina luonnolliselta ja inhimilliseltä. Näin voimakkaasti ambienssinsa varassa elävän elokuvan tapauksessa kyse ei ole pikkuseikasta.

Jos jostain pitää valittaa, niin gangsterismin liikakuvauksesta ja viimeisen näytöksen turhasta siisteydestä. Kaikki palaset loksahtelevat mukavasti kohdilleen ja jokainen aiemmin esitelty elementti pannaan hyötykäyttöön. Se tuo lopetukseen mekaanisuuden tuntua, jonka yli elokuva silti jaksaa kantaa. Aivan loppu on mahdottoman hieno, mutta sitten sekin jatkuu yhden varmistelevan reaktiokuvan verran liian pitkään. Joskus se on pienestä kiinni.

Huomaan, että tästä kirjoituksesta on tullut turhan kuivakka. Mud ansaitsisi tulla käsitellyksi eloisammalla kielellä ja virkeämmällä ajatuksella. Ehkä tekstini kankeus johtuu osittain siitä, ettei elokuva lyönyt minua halolla päähän ja aiheuttanut suurta valaistumista. Sen sijaan se esitteli maailman, johon solahdin katsojana kuin huomaamatta. Mitäpä siitä sanoisi, muuta kuin että elokuvaa leimasi poikkeuksellinen vaivattomuuden tuntu.

Siitä minä pidin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: