vuodet

Jari Manninen (Vuodet)

Tämä olkoon blogin viimeinen kirjoitus.

Kaikille muille kuin minulle on varmasti ollut jo useamman vuoden selvää se, että tämä blogi on yhtä kuin kuollut. Mutta isketään arkkuun viimeinenkin naula virallisesti nyt, kun sen voi tehdä jo taaksepäin katsoen.

Tämän blogin kirjoittaminen kytkeytyy nimittäin itselleni varsin selvärajaisesti tiettyyn aikakauteen, jolloin aloin toden teolla opetella elokuvien tekemistä ja hahmottaa omaa tulokulmaani koko taiteenlajiin myös katsojana. Kirjoituksiin taisi tallentua jonkinlainen kehityskaari holtittomine alkuinnostuksineen, rutinoitumisineen ja tylsistymisineen. Vaikka blogi on vähän ajastaan jälkeen jäänyt näyteikkuna tekemisiini ja aivoituksiini, en henno sulkea sitä, koska matkan varrelle osui muutama ihan hyväkin teksti.

Elokuvista en ole enää vähään aikaan kirjoittanut juuri mitään, mutta eiköhän sekin palo syty taas jossain vaiheessa. Sen sijaan elokuvanteon suhteen hanat ovat vasta aukeamassa. Nyt tuntuu siltä, että oppirahat on hiljalleen maksettu ja varsinainen työstäminen käynnistynyt. Ensi vuonna Monadi-Filmin tuutista on tulossa ulos kolme kokopitkää elokuvaa. Kaksi uutta ja yksi jo kauan sitten kuvattu. Kyllä, juuri se, uskollinen lukijani.

Näistä uusista elokuvista ”Vuodet” on ollut eräänlainen uusiutumisprosessi. Sen lopputuloksena syntyi elokuva, jota voisi kai kuvailla Gaspar Noén ja Mikko Niskasen äpärälapseksi. Jotain elokuvan tunnelmasta tarttui tähän musiikkivideoon, jonka tein Bone Moon -yhtyeelle:

Toinen elokuvista on työnimeltään ”Hetket”. Se on elokuva rakkaudesta ja sen kuvaukset käynnistyvät vajaan kuukauden päästä. Sitä on harjoiteltu jo tovi näyttelijöiden kanssa hahmoja ja kohtauksia sorvaten. Ainakin sen uskallan todeta, että tämän jälkeen kenenkään ei tarvitse sanoa, etteikö suomalaisissa indie-elokuvissa osattaisi näytellä. Koska hyvät hyssykät, näkisittepä.

hetk

Saara Elina ja Jari Manninen (Hetket)

Tämä teksti tuntuu hyvältä kirjoittaa juuri tänään, koska näin eilen Samurai Rauni Reposaarelaisen – teoksen, joka ilahdutti enemmän kuin yksikään suomalainen elokuva ikiaikoihin. Tekijät sanoivat elokuvansa näytöksen jälkeen, että uuttakin pukkaa. Ei olisi tarvinnut sanoa. Elokuvasta huokunut polte paljasti, että se on väistämätöntä. Rättö presidentiksi!

Vuonna 2010 kirjoitin, että vuosikymmenen paras suomalainen elokuva saattaa olla indietä. Tuolloin odotin, että findien lupaus alkaisi kantaa nopeammin hedelmää, mutta nyt tuntuu, että kentällä on alkanut vihdoin kuhista ja kuplia. Se tuntuu helvetin hyvältä.

Tähän loppuun en osaa sanoa muuta kuin että kiitos sinulle, joka tätä blogia seurasit. Käykää elokuvissa, yrittäkää olla olematta natseja ja katsokaa joutessanne vaikka Varaosamies. Törmäillään!

Mainokset
%d bloggers like this: