Finnkino on ilmoittanut hylkäävänsä viimeiset filmiprojektorinsa ensi vuoden aikana, mutta todellisuudessa näin on jo tapahtunut.

Viime maanantaina olin katsomassa Tampereen Plevnassa elokuvaa Super 8. Heti alusta lähtien kuva meni mustaksi muutaman sekunnin välein. Häkellyttävästi vikaa ei korjattu ennen kuin eräs katsoja meni antamaan palautetta henkilökunnalle.

Olen monesti kummastellut Plevnan esitysten heikkoa kuvanlaatua, mutta nyt sain näillekin ongelmille ilmeisesti selityksen. Jos koneenkäyttäjä olisi vilkaissut valkokankaalle Super 8:n ensimmäisen vartin aikana, hän olisi väkisinkin huomannut ongelman. Henkilökunta ei siis lainkaan seurannut valkokankaan tapahtumia.

Ehkä koneenkäyttäjä oli toisaalla opettelemassa digiprojektorin käyttöä.

Ironialla tilanteen silasi tietenkin se, että itse elokuvassa vanhojen filmikelojen katseleminen on tärkeässä osassa. Elokuvan nostalgiseen viritykseen kuuluu olennaisesti amatöörielokuvien kuvaaminen filmille ja tulosten katseleminen kodin seinälle levitetyltä lakanalta. Kuluu tuskin montakaan vuotta, ennen kuin filmien esittäminen saa elokuvateattereissakin samanlaisen hohteen. Ehkä silloin tilanteen erityisyys ajaa Finnkinonkin koneenkäyttäjät kiinnostumaan työstään jollain tasolla.

Mainokset

Finnkinon Tampereen multipleksissä, Plevnassa, ei kerta kaikkiaan osata projisoida elokuvia.

Filmiltä esitettävät elokuvat ovat yleensä aivan liian tummia ja suttuisia. Esimerkiksi Rakkautta italialaisittain oli Plevnan esittämänä sisäkohtauksissaan tavattoman ankean näköinen. Pirkanmaan elokuvakeskuksen teatterissa, Niagarassa, samat kohtaukset olivat huomattavasti valoisampia ja terävämpiä. Syötävän hyvän näköisiä.

Tänään kävin katsomassa Plevnan ykkössalissa uusimman Harry Potterin, joka esitettiin 2K-digiprojektorilla. Kuva oli huomattavasti kirkkaampi kuin teatterin filmiesityksissä. Sääli vain, että 2K ei muuten yllä kuvanlaadussaan filmin tasolle. Ylipäätään 2K tuntuu typerältä ja tarpeettomalta välivaiheelta 4K-projektorien (tai parempien) yleistymistä odotellessa.

Luulisi, että kaikenlaisen kotihifistelyn yleistyessä Finnkino pyrkisi tarjoamaan katsojille edes teknisesti ylivertaisen kokemuksen. Tai ehkä filmiesitykset sössitään tarkoituksella, jotta lähtökohtaisesti tummat ja värittömät 3D-elokuvat eivät näyttäisi vertailussa niin huonoilta.

Tampereella katsojan tilanne on siksikin huono, että myös Niagarassa on jo jonkin aikaa ollut ongelmia projektorin kanssa. Kuva väpättää ärsyttävästi etenkin kirkkaissa kohdissa.

Tiedän, että nämä ovat asioita, joita kaikki eivät näe. On silti jotenkin surkuhupaisaa, että viimeisen päälle puunattuja elokuvia näytetään miten sattuu. Etenkin, kun Finnkinon ongelma piilee ilmeisesti vain viitseliäisyyden puutteessa. Elokuvamaailma tuntuu kaipaavan Kubrickin kaltaisia jääräpäitä, jotka olivat kiinnostuneita elokuviensa yksityiskohdista aina esitystekniikkaa myöten.

Tarina kertoo, että Kellopeli Appelsiinin ensi-illan aikoihin Kubrick muisti erään teatterin New Yorkissa heijastavan elokuvansa kankaan sijasta valkealle seinälle. Kubrick päätti, että mikäli teatteri aikoisi esittää hänen elokuvaansa, kuvan ulkopuolinen alue piti maalata mustaksi. Teatterinpitäjä totesi, ettei saisi mistään maalaria, koska oli lauantai. Englannissa asunut Kubrick hankki käsiinsä New Yorkin puhelinluettelon ja hoiti maalarin teatteriin.

Seuraavana päivänä, tunteja ennen ensi-iltaa, Kubrick lähetti paikallisen tuttavansa tarkistamaan, että hänen ohjeitaan oli todella noudatettu. Paikalle saavuttuaan Kubrickin sanansaattaja sai huomata, että kommunikaatiokatkoksen seurauksena seinä oli maalattu oranssiksi. Maalari kutsuttiin takaisin paikalle, seinä sai mustan värinsä, ja elokuva esitettiin ajallaan.

%d bloggers like this: