Kirjoitin taannoin Roy Anderssonin elokuvan kuvauksia seuraavasta, erinomaisesta dokumentista. Se edusti making-offin lajityyppiä parhaimmillaan. Myös Tappajahain (1975) blu-rayn ekstrat herättivät lupauksia paperilla. Erityisesti kiinnostusta herätti uusi parituntinen dokumentti The Shark Is Still Working (2012), jonka takana ovat elokuvan fanit. Sellaiselta on lupa odottaa maanista pureutumista yksityiskohtiin ja niiden taakse kätkeytyviin tarinoihin.

Verisuoni poksahti päästä välittömästi dokkarin alettua. Tyylilajiksi oli valittu lähinnä ”viihdekanava” E! Entertainment Televisionin ”dokumenteista” tuttu hehkutuksen, halvan syntikkamusiikin, julkkisten nuolennan ja ylenmääräisen mekastuksen määrittelemä ryöpytys. Keskimääräisestä tv-täytteestä jutun erotti oikeastaan vain Tappajahai-muovikrääsää keräileville faneille (eli tekijöiden kavereille) osoitettu huomio. Tyylitajutonta, typerää, eikä sittenkään kovin yllättävää.

He’s an absolute genius!

Tappajahai-puffia katsellessa voi vain miettiä, kuinka typerä täytyy olla sössiäkseen moisen konseptin. Jos dokumentaristeilla on käsissä teknisesti ja taiteellisesti korkeatasoinen, kulttuurisesti merkittävä ja hyvin värikkään tuotantoprosessin tuloksena syntynyt elokuva sekä mahdollisuus haastatella kaikkia sen keskeisiä tekijöitä, eikä tuloksena ole kuin merkityksetöntä lätinää, mitä voi odottaa vähäisempien teosten kronikoitsijoilta?

Siinä ei ole mitään uutta, että intohimoiset harrastajat turvautuvat härskiintyneisiin konventioihin puhuakseen asiastaan. Rakkaus jotain tiettyä teosta kohtaan ei tarkoita, että sitä osattaisiin ilmaista mielenkiintoisella tavalla.

Ruohonjuuritason toimijoiden sokeus isompien apinoimisessa on sitä paitsi jo pitkään kuulunut erottamattomasti elokuvakulttuuriin. Välttämättömiksi koettujen making-offien tuottaminen ei tee poikkeusta tähän sääntöön. Koska pienenkin elokuvan kuvaaminen kavereiden kesken on hauskaa ja konstikasta, tuo prosessi pitää tallentaa ja katsojalle täytyy aivan erityisesti tähdentää, kuinka lystikästä kaikilla onkaan. Tämä on käynyt yhtä väsyttäväksi kuin rock-yhtyeiden tarinat siitä, että viinaa juotiin. Aivan kuin elokuvanteosta ei voisi puhua älykkäästi.

She’s so sweet and generous!

Tällainen pakkoliike juontaa juurensa amerikkalaiselokuvien mainoksiksi tarkoitettuihin making-offeihin. Niiden kautta yleisö saa nähdä, kuinka hienon ilmapiirin vallitessa tähdet ovat työtään tehneet. Yhtä tärkeää on tietysti näyttää kuinka paljon miestyövoimaa ja resursseja studio upottaa kulloiseenkin elokuvatuotantoon. Nämä mainospätkät viestivät vain ja ainoastaan siitä, että elokuvaan X on upotettu niin massiiviset määrät rahaa ja lahjakkuutta, ettei katsojalla ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä katsomaan se.

On hyvin mahdollista, että kun indie-ryhmä väsää omaa making-offiaan, siihen sisältyy ääneenlausumaton unelma noususta yleisön ihailun ja sympatian kohteeksi. Toisaalta monelle (varsinkin aloittelijalle) elokuvanteon harrastamisessa on kyse roolileikistä. Sen luonteeseen kuuluu olennaisesti elokuvanteon ulkoisten tunnusmerkkien imitointi.

With him you never know what you get!

Se, mitä indieväki pusikoissa touhuaa, on tietysti laajemmassa mittakaavassa merkityksetöntä. Huolestuttavampaa on, miten sama ajattelumalli on läpäissyt myös elokuvakulttuurin ylemmät kehät. Sillä kuinka suuri henkinen ero on Hollywoodia leikkivän suomalaisen ammattilaiselokuvan ja samaa yrittävän indie-tuotannon välillä? Missä määrin markkinoinnilla tuloksensa tekevissä Hollywood-elokuvissa on kyse elokuvanteosta vai ovatko nekin vain markkinointimateriaalinsa löyhästi perustelevia haamukuvia?

It’s going to be a riot!

Tappajahain restaurointi ja teräväpiirtojulkaisu ovat osa Universal Picturesin satavuotisjuhlia, joiden nimissä julkaistaan muitakin klassikoita. Toivottavasti se, että studio paketoi lippulaivajulkaisuunsa tökerön fanidokumentin kaltaista roskaa, ei viesti mitään tulevien julkaisujen laadusta. DVD- ja blu-ray -levyjen aikakaudella aivottoman mainoshenkinen making-of ei vedä kuin mielen matalaksi.

Ne, jotka tekevät kylkiäisiä pienemmän kaliiberin elokuvilleen, voisivat puolestaan kaivaa vaikut silmistään ja harkita elokuvanteon prosessien ja motiivien todellista tarkastelua. Siirtyä mainoksista dokumentteihin.

Mainokset
%d bloggers like this: