Viihdyttäminen on määrättyjen reaktioiden nyhtämistä yleisöstä, jonka kuuliaisuudesta viihdyttäjän mieliala on kiinni. Tällaisessa lapsellisuudessa on se hyvä puoli, ettei viihdyttäjä halua tehdä huonoa työtä (ainakaan periaatteessa), koska se pahoittaisi hänen oman mielensä.

Minä en ala tässä kohtaa mieltäni pahoittamaan, sillä Varaosamiehen ensi-ilta meni loistavasti. Lipunostajien jono kiemurteli kadulle vielä siinä kohtaa, kun ensimmäinen näytös myytiin loppuun. Sisään mahtuneet nauroivat juuri oikeissa kohdissa, enkä näytöksen jälkeen havainnut ainuttakaan hapanta naamaa.

Ajattelin heti, että tähän tunteeseen voi jäädä koukkuun.

Varaosamiehen tapauksessa innostunut vastaanotto lämmittää senkin takia, että projekti seurasi Agorafobian monimutkaisia kuvauksia. Agoraa tehdessä elokuvan identiteetti tuntui alati pakenevan hyppysistäni, ja halusin Varaosamiehellä todistaa itselleni, että pystyn tekemään suoraviivaisen viihde-elokuvan.

Ei siitä ihan suoraa tullut, mutta tällä kertaa mutkat ajettiin hallitusti. Uskon, että viihde-elokuvassa muotista poikkeaminen on vain tilaisuus elämän paistaa läpi.

Kiitos vielä kaikille tekijöille siitä, että puhalsitte tähän tarinaan hengen. Ja kiitos ensi-illan katsojille siitä, että teitte minusta iloisen. Tästä se lähtee.

Mainokset
%d bloggers like this: