Lapsena elokuvissakäynnin parhaita puolia oli trailereiden näkeminen. Siihen aikaan elokuvia ei ainakaan Riihimäellä alustettu saippuamainoksilla, vaan pelkästään jännittävillä tiivistyksillä tulevista nimikkeistä. Koska kävin elokuvissa melko harvoin, valkokangaskuvan suuruudessa oli aina jotain äärimmäisen hykerryttävää ja heti alkuun ladatut trailerit saivat siten ylimääräistä nostetta.

Rakkauteni trailereihin kesti pitkään, mutta viime vuosina suhteemme on alkanut mennä pahasti ruvelle. Lopullisesti pinnani paloi, kun kävin katsomassa Looperin. Kaikki kolme alussa esitettyä, keskenään identtistä traileria huusivat sellaisella volyymilla, että itse elokuvan alkaessa olin jo valmis poistumaan salista. Hyvä traileri synnyttää kutkuttavan odotuksen tunteen, nämä vain imivät mehut katsojastaan. Enkä edes kykene muistamaan, mitä trailerit mainostivat.

Lopullinen niitti tuli Marc Forsterin World War Z:n ensimmäisen trailerin muodossa. Max Brooksin erittäin hyvään zombiromaaniin Sukupolvi Z (2006) pohjaava elokuva on ollut niitä harvoja viime vuosien blockbustereita, joita olen oikeasti odottanut. Trailerin perusteella se epäonnistuu täydellisesti kirjan tunnelman siirtämisessä elokuvamuotoon. Lisäksi traileri itsessään on todella huono – lähes identtinen Transformers 3:n (2011) trailerin kanssa.

Viime aikoina trailereiden äänisuunnittelu on lähtenyt täysin käsistä. Katsojaa pommitetaan vonkuvilla bassoäänillä ja penkkiä ravistelevilla töräyksillä, jotka voivat olla Zimmer-koulukunnan sumutorvia, digitaalista rutinaa tai kahden edellisen sekoituksia. Jytinöitä ei tietenkään annostella trailereiden käännekohtiin tai kliimakseihin, vaan niitä kylvetään tasaisesti kymmenen sekunnin välein.

Valistumaton veikkaukseni on, että trendi liittyy älypuhelinten ja muiden vastaavien kihinälaatikkojen yleistymiseen. Kun rutinanuppi väännetään kaakkoon, mökä kuuluu pienemmästäkin vehkeestä ja katsoja tajuaa, että jännää pitäisi olla.

Kun jo yhden tällaisen trailerin jälkeen teatterikävijää kyrsii, ei ole mikään ihme, ettei kolmen vastaavan jälkeen mieli ole erityisen valpas ja vastaanottavainen kokonaista elokuvaa varten. On vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi näistä innostua, mutta niin vain Youtuben kommenttikentät täyttyvät ”EPIC!” -huudahduksista aina, kun klipissä räjähtää.

Juttu asettui mittasuhteisiinsa, kun näin sattumalta kymmenminuuttisen pätkän Green Lanternia (2011), yhtä supersankaribuumin pahnanpohjimmaisista. Yleisesti vallitsee nimittäin se käsitys, että Hollywood tekisi elokuviaan etupäässä teinipojille, mutta Green Lantern oli ehtaa lauantai-aamun piirrettyä niin sisällöltään kuin estetiikaltaan. Samalla tavalla kuin kersojen turvat saa tukittua liimaamalla ne television piirteettömään animaatiotahnaan, vanhemmat yleisöt tapaavat hakea lohtua viihteensä yllätyksettömyydestä.

Ilmiö ei ole uusi, mutta se on löytänyt riivatun rasittavan ilmenemismuodon. Trailerit ovat aina olleet kaavamaisia, nyt tuon kaavan toistumista ei vain jaksa katsoa kaikelta melulta.

Mainokset

Varaosamies – traileri

heinäkuu 1, 2011

Monadi-Filmi ja Teatteri Trilobiitti ylpeydestä ymmyrkäisinä esittävät:

Varaosamies kuvaa miestä, jonka maailma murenee kilpaa tämän auton kanssa.

Elokuva on Monadi-Filmin ja Teatteri Trilobiitin yhteistuotantona syntynyt, noin 40-minuuttinen komedia, joka kuvattiin syksyllä 2010. Tulossa loppuvuodesta 2011.

Ohjaus, kuvaus, käsikirjoitus ja leikkaus:
Sami Pöyry

Tuotanto:
J-P Kantonen & Sami Pöyry

Alkuperäistarina:
J-P Kantonen

Linjatuotanto ja äänitys:
Venla Virhiä

Musiikki:

Lauri Myllymäki

Tuotantoassistentti:

Antti Kilpijärvi

Rooleissa:
J-P Kantonen
Anna-Maija Jalkanen
Ville Kiljunen
Riikka Oksanen
Teemu Lehtilä
Ola Tuominen
Jon Länsivaara
Valtteri Lumpiola
Ville Voutilainen
Juha Kulmala
Senja Meriläinen
Riku Lempinen
Harri Penttilä
Markku Ali-Keskikylä
Tomi Matikainen

%d bloggers like this: