Winter’s Bone (2010) on elokuva, jossa 17-vuotias tyttö kävelee pulmatilanteesta toiseen vihamielisten rikollisten asuttamassa takapajulassa. Mikä onni onkaan, että tuo tyttö todella osaa kävellä.

Reetä esittävä Jennifer Lawrence kävelee siten, että vain hänen toinen kätensä heiluu. Vartalonsa liikkumattoman puolen hän heilauttaa aina jämäkästi eteenpäin olkapää edellä. Aivan kuin tyhjässä metsässä kävelevä Ree tyrkkisi ihmisiä pois tieltään. Toisaalta huolettomana heiluva oikea käsi luo väkevän kontrastin vasemman käden määrätietoisuudelle. Reen ruumiinkielessä näkyvät niin kovien olojen karaisema realismi kuin viattomuuden rippeisiin takertuva nuoruuskin.

Reen toiminnan motiiveja ei onneksi auota liikaa. Ohjaaja Debra Granik ymmärtää luottaa Lawrencen paljonpuhuvaan läsnäoloon. Muuten elokuva ei olekaan aivan yhtä varmaotteinen.

Sinänsä latautuneet kohtaamiset vuoriston karujen asukkien kanssa eivät yllä täyteen voimaansa, koska jännitteitä hukataan tylsään puolilähikuvilla pallotteluun. Fyysisen uhan tuntua ei pääse syntymään, eikä käsivarakameran tärisyttelystä ole autenttisuuden luomiseen.

David Bordwell kirjoittaa lähikuviin luottavan nykykerronnan näyttelijöille asettamista haasteista. Kun kamera viipyilee pääasiassa aivan näyttelijöiden iholla, ilmeiden nyanssit tulisi hallita äärimmäisen tarkasti. Reen hahmo Winter’s Bonessa pitää yllä ilmeettömyyden naamiota, joten ahtaat kuvat paljastavat vain harmillisen vaillinaiseksi jäävän osatotuuden. Social Networkin neuvotteluhuoneissa naamakuvat toimivat, koska taistelut käydään korostetun verbaalisesti. Hahmojensa rähjäisen elämänpiirin taltioimisella ratsastavassa Winter’s Bonessa kuvien ahtaus on täydessä ristiriidassa kohteensa kanssa.

Toisaalta Granikin yritykset laajentaa elokuvansa maailmaa tarpeettoman tyylitellyillä kohtauksilla karjamarkkinoista ja Reen unista vihjaavat, että nakit-ja-muusi-kerronnassa pitäytyminen voi olla ihan hyväkin ratkaisu.

Fyysisyys on kokenut inflaation elokuvissa, kun hahmot voivat tietokonetehosteisesti tehdä aivan mitä vain, ehkä katsojien vakuuttamista lukuunottamatta. Siksi on aina ilo nähdä näyttelijäntyötä, joka ottaa hahmonsa kokonaisvaltaisen lihallisesti haltuun tekemättä siitä suurta numeroa. Jennifer Lawrence ei ole ainoa hyvä näyttelijä Winter’s Bonessa, mutta ilman häntä elokuva olisi vain hetkittäin intensiivistä peruspuurtamista.

Mainokset
%d bloggers like this: